Venäläinen viisinkertainen taitouinnin olympiavoittaja Anastasia Davydova on jättänyt synnyinmaansa, kertoo muun muassa Match TV.
Davydova, 39, on toiminut Venäjän olympiakomitean kansliapäällikkönä aktiiviuransa jälkeen. Julkisuuteen on levinnyt kirje, missä Davydova kertoo, ettei hänellä ole aikeita palata Venäjälle enää koskaan.
Venäjän taitouintiliitto ei ole saanut asiaan vahvistusta Davydovalta, eikä osaa kertoa mitään hänen suunnitelmistaan.
Davydova ei ole informoinut asiasta myöskään Venäjän olympiakomiteaa. Hän on toiminut olympiakomitean kansliapäällikkönä vuodesta 2014 lähtien.
Venäjältä paennut viime päivien aikana satojatuhansia ihmisiä ja määrän odotetaan kasvavan lähipäivien aikana.
Taustalla on Vladimir Putinin maahan julistama "osittainen liikekannellepano", joka vaikuttaa todellisuudessa täysimittaiselta. Venäjä aloitti Ukrainassa rikollisen sodan helmikuussa. Sodan vastustus on selvästi lisääntynyt Venäjällä ja oletettavaa on, että myös Davydovan lähtö liittyy tähän asiaan.
Teksti: Ville Hirvonen
Tweet