palkki

Karu fakta – näin vahvasti Venäjän urheilu on sidoksissa Putinin hallintoon

1.02.2023 - 11:31:00

uutiskuva

Kansainvälinen Olympiakomitea (KOK) kartoittaa parhaillaan suunnitelmia, jolla venäläisurheilijat voisi ottaa mukaan Pariisin 2024 talviolympiakisoihin. Euroopassa Venäjän paluuta vastustetaan, mutta maailmassa on paljon maita, jotka haluaisivat Venäjän takaisin olympialaisiin.

KOK väläytteli viime viikolla suunnitelmaa, jossa venäläiset otettaisiin takaisin, mutta he eivät saisi käyttää kansallistunnuksiaan. Olympialaisissa kilpailevat venäläisurheilijat eivät saisi myöskään olla Vladimir Putinin politiikan aktiivisia tukijoita.

Fakta kuitenkin on, että Venäjällä huippu-urheilu on valjastettu vahvasti Putinin politiikan pönkittämiseen. Kuten Neuvostoliiton aikoinakin, on puna-armeijan keskusurheiluseura TsSKA Venäjän urheilun keskiössä.

Tokion 2021 olympialaisissa venäläisurheilijat voittivat 71 mitalia. Näistä mitaleista 45 voitettiin TsSKA:n urheilijajäsenten toimesta.

Jos KOK pitää suunnitelmastaan kiinni, ja päästää venäläisurheilijat Pariisiin, olisi TsSKA:n urheilijat suljettava olympialaisista, mikäli poliittiset sidokset Putinin hallintoon kielletään.

Lue myös: Palaisiko Venäjä todellakin 2024 jääkiekon MM-kisoihin? – ongelmia riittää


News content: Sport Content Oy, info@sportcontent.fi
Business: Sportpoker Oü, info@sportti.com
Image credits: Getty Images Sport

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Livetulokset