palkki

Emma Kanervalle upea sijoitus maailmancupissa

19.11.2023 - 0:38:00

uutiskuva

Emma Kanerva saavutti Greek Airilla Stuttgartissa uransa korkeimman sijoituksen kouluratsastuksen maailmancupissa. Ratsukko sijoittui neljänneksi Grand Prix vapaaohjelmassa henkilökohtaisella kärkituloksellaan 80,375 prosenttia.

Kanerva ylitti samalla ensimmäisen kerran urallaan 80 prosentin pisterajan täyden katsomon edessä Stuttgartin Hanns-Martin-Schleyer-Hallessa.

- Oli kyllä ihan nappipäivä. Ihan hienoa, voisi kyllä useamminkin tehdä tällaisia tuloksia, Kanerva kommentoi Ratsastajainliiton tiedotteessa.

- Hevonen oli tänään paljon parempi ja rennompi kuin eilen. Se kuunteli minua todella kivasti ja oli niin keskittynyt. Areenalla oli aika makea tunnelma, ja meille soitettiin taas suorituksen jälkeen kreikkalaista musiikkia. Siitä Greek Air vähän jännittyi. Mutta kyllä oli hieno fiilis. Olen niin tyytyväinen varsinkin Riesenbeckin [EM-kilpailut] jälkeen, Kanerva jatkoi.

Maailmancupin voitti saksalainen monikymmenkertainen arvokilpailumitalisti, kahdeksan olympiakultaa voittanut Isabell Werth Emiliolla. Ratsukon vapaaohjelman tulos oli 86,680 prosenttia, ja jonka taiteelliset pisteet huikentelivat 94 prosentin paikkeilla.

Nanna Skodborg Merrald ja Blue Hors Don Olymbrio olivat toinen 82,965 prosentin tuloksella. Länsi-Euroopan liigan kärkeen noussut Patrik Kittel ja Bonamour oli kolmas (81,340 %).

Lähde: Ratsastajainliiton tiedote, Kuva: Hanna Heinonen

Lue myös: Petri Kontiola hiljensi Nordiksen, Kärpät hävisi taas - näin pelattiin täydellä Liiga-kierroksella


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Livetulokset