palkki

Suomalaiset voittivat EM-kultaa

31.03.2024 - 6:00:00

uutiskuva

Suomen tytöt saavuttivat Helsingin Talissa keilailun EM-kisoissa joukkuekilpailun Euroopan mestaruuden loppuottelun tuloksella, joka oli samalla tyttöjen EM-kilpailuiden kisaennätys.

Loppuottelussa Tiiamari Laukkanen, Stella Lökfors, Emma Palermaa ja Julia Vesanen keilasivat 12 kaatoa putkeen loppuottelun puolivälin tienoilla, ja tuon putken aikana Suomi viimeistään karkasi kohti kultajuhlia. Lopullinen tulos 977-861 ja Suomen pisteet olivat juniorityttöjen EM-joukkuekilpailun uusi kisaennätys.

- Tämä oli meiltä mahtava suoritus ja itselleni paras saavutus ikinä keilailussa. Varsinkin, kun pelasimme tuon lopun noin hyvin. Oma hyvä tulos tuli sillä, että keskityin vain heitto kerralla. Luotto kasvoi ja jossain kohti tuntui siltä, että tiesin keilojen lähtevän. Päivä päivältä on omaa pelaaminen parantunut turnauksen aikana. Tämä on mieletön joukkue meillä ja nyt saavutimme sen, mitä olemme halunneet, Lökfors sanoi Keilailuliiton tiedotteessa.

Lue tiedote ePressi.comissa Suomen Keilailuliitto Suomen tyttöjen joukkueelle EM-kultaa - Markus Lahdelle kultaa All Eventissä Tiedote. Julkaistu: 30.03.2024, 22:41 Suomen Keilailuliitto Uskomaton oli päivä Suomen joukkueelle junioreiden EM-kilpailuissa Talin keilahallissa kolmen mitalin ja kahden kullan myötä. Suomen tytöt saavuttivat joukkuekilpailun Euroopan mestaruuden loppuottelun tuloksella, joka oli samalla tyttöjen EM-kilpailuiden kisaennätys. Markus Lahti kruunattiin poikien All Eventin kultamitalistiksi, minkä lisäksi poikien joukkue saavutti pronssia. Kaikille Suomen pelaajille siis jaettiin lauantaina mitalit kaulaan. Suomen tyttöjen joukkue teki tänään unelmista totta keilaamalla joukkuekilpailun EM-kultaa. Välierässä Suomi voitti Saksan hienolla tuloksella 870-827, mutta vielä upeampi oli loppuottelu, jossa Suomi pelasi unelmapeliä. Tiiamari Laukkanen, Stella Lökfors, Emma Palermaa ja Julia Vesanen keilasivat muun muassa 12 kaatoa putkeen loppuottelun puolivälin tienoilla, ja tuon putken aikana Suomi viimeistään karkasi kohti kultajuhlia. Lopullinen tulos 977-861 ja Suomen pisteet olivat juniorityttöjen EM-joukkuekilpailun uusi kisaennätys. Stella Lökfors keilasi loppuottelussa 280 pisteen sarjan. - Tämä oli meiltä mahtava suoritus ja itselleni paras saavutus ikinä keilailussa. Varsinkin, kun pelasimme tuon lopun noin hyvin. Oma hyvä tulos tuli sillä, että keskityin vain heitto kerralla. Luotto kasvoi ja jossain kohti tuntui siltä, että tiesin keilojen lähtevän. Päivä päivältä on omaa pelaaminen parantunut turnauksen aikana. Tämä on mieletön joukkue meillä ja nyt saavutimme sen, mitä olemme halunneet, Lökfors sanoi liikuttuneena kultamitali kaulassa. Koko tyttöjen joukkue pyyhki onnenkyyneleitä kilpailun päätyttyä. Suomen ankkurina pelasi Tiiamari Laukkanen, joka vuolaasti kehui Suomen joukkuetta. - Ei tässä meinaa sanoja löytää. Itselleni turnaus on ollut vaikea ja jossain kohtaa meinasi toivo ruveta loppumaan ja varsinkin eilen oli itselleni vaikea päivä. Tänään sain käännettyä oman pelin ja keilasin tässä välierässä ja loppuottelussa yli 250 pisteen keskiarvolla. Meillä oli radoilla tänään aivan mahtava joukkue. Kuten valmentaja Heli Turja sanoi, tämä on joukkue on täyttä kultaa, Laukkanen tunnelmoi voitonjuhlien keskellä. Ikimuistoinen ilta oli myös arvokilpailuiden ensikertalaiselle Julia Vesaselle, jolle ensimmäisistä tyttöjen EM-kilpailuista kultamitali palkintokaappiin. - En olisi uskonut, ensimmäisissä kisoissa voittaisin kultaa. Meillä oli joukkueessa upea ryhmähenki, tuimme toisiamme ja sitä kautta pelasimme paremmin. Tämä turnaus on ollut itselleni huikea matka, joka on ollut mahtava jakaa juuri näiden ihmisten kanssa, Vesanen sanoi. Eivätkä ne hienot tarinat tähän lopu. Emma Palermaasta tuli kautta aikojen nuorin junioreiden EM-kilpailuiden suomalainen mitalisti ja samalla nuorin kultamitalisti. Vasta pian 14 vuotta täyttävä Palermaa piiskasi loppuottelussa 232 pisteen sarjan. - Hyvältähän se tuntuu, enkä olisi uskonut, että ensimmäinen mitalini on kultainen. Loppuottelussa löysimme hyvät pelipaikat kaikille ja saimme tehtyä tosi paljon kaatoja. Ylpeä olen tästä EM-kullasta. Se merkitsee paljon ja varsinkin se, että se tuli tiimipelissä. Kaikki onnistuivat niin kuin pitikin. Tykkäsin myös siitä, miten kaikki tsemppasivat toisiaan, Palermaa kiittelee. Tyttöjen joukkueen valmentaja Heli Turjallekin joukkuekulta oli unelmien täyttymys. - Aikaisempinakin vuosina sitä on tavoiteltu ja nyt se tuli. Nämä tytöt ovat kultaa. He ovat toimineet koko viikon joukkueena silloinkin, kun on pelattu yksilökilpailuita. Huikea henki on ollut päällä läpi viikon. Loppuottelussakin tänään tytöt toteuttivat sitä samaa, mistä olemme pitäneet koko ajan kiinni, eli keskitytään omaan peliin, ei katsota tulostaululle ja mennään heitto kerrallaan. Uskon, että se oli se, millä kulta tänään tuli, Turja linjasi. Markus Lahdelle All Event -kultaa Ennen joukkuekilpailuin finaaleita varmistui karsinnan päätteeksi myös se, että Markus Lahti oli poikien EM-turnauksen singlen, pari- ja joukkuekilpailun ykköspelaaja, eli All Event -kultamitalisti.

Tiukaksi meni taistelu siinäkin, kun ennen joukkuekilpailun viimeistä sarjaa kolme Ruotsin joukkueen pelaajaa oli pisteissä Lahden kannoilla. Tiukkaan paikkaan suomalainen keilasi ison sarjan 259, eikä kultamitalistista ollut epäilystä.

Lähde: Keilailuliiton tiedote

Lue myös: Aleksander Barkov teki historiaa NHL:ssä – jätti taakseen Olli Jokisen


News content: Sport Content Oy, info@sportcontent.fi
Business: Sportpoker Oü, info@sportti.com
Image credits: Getty Images Sport

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Sasu Salin säkitti isoja kolmosia

15.04.2024 13:40:40
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Livetulokset