palkki

Suomen olympiajoukkueeseen tehtiin viimeiset valinnat – tämä on Suomen mitalitavoite

8.07.2024 - 17:42:00

uutiskuva

Suomen Olympiakomitean hallitus on vahvistanut huippu-urheiluyksikön tekemät olympiavalinnat Pariisin olympialaisiin. Kahdeksannessa, ja viimeisessä, valinnassa joukkue täydentyi 18:lla uudella urheilijalla.

Suomen joukkue on suurempi kuin viime vuosien aikana on nähty.

- Meillä on hieno ja monipuolinen joukko urheilijoita edustamassa Suomea Pariisissa. Urheilijoita on kaikkiaan 14:ssä eri lajissa ja joukkueemme on suurempi kuin kertaakaan vuoden 2000 jälkeen.

- Tämä on selvä osoitus siitä, että pystymme vastaamaan laajalla rintamalla kansainvälisen vaatimustason haasteisiin. Olemme ylpeitä voidessamme tuoda esille suomalaisen urheilun laaja-alaisuuden ja potentiaalin kansainvälisellä areenalla, Suomen joukkueen johtaja Leena Paavolainen toteaa SUL:n tiedotteessa.

- Olympialaisiin pääseminen on aina kova juttu ja jokainen kisoihin valittu urheilija on paikkansa ansainnut. Haluamme näillä valinnoilla edistää suomalaisten urheilijoiden uraa ja unelmien tavoittelua. Olemme asettaneet tälle olympiadille Pekingin ja Pariisin kisoihin tavoitteeksi yhteensä 10 mitalia, joten Pariisista tavoittelemme vähintään kaksi mitalia, Paavolainen sanoo.

Olympiajoukkueeseen nimettiin:

Golf
Tapio Pulkkanen, Kymen Golf

Ratsastus
Joanna Robinson, kouluratsastus (yksilö- ja joukkuekilpailu), Helsinki Riders Club

Varaedustaja
Elisabet Ehrnrooth, Helsingin Ratsastajat

Uinti
Ida Hulkko, 100 m rintauinti, TaTu Tampere

Yleisurheilu
Anni-Linnea Alanen, keihäs, Oulun Pyrintö
Lassi Etelätalo, keihäs, Joensuun Kataja
Lotta Kemppinen, 100 m, HIFK-friidrott
Toni Keränen, keihäs, Limingan Niittomiehet
Suvi Koskinen, moukari, Kauhajoen Karhu
Urho Kujanpää, seiväs, Tampereen Pyrintö
Elmo Lakka, 110 m aitajuoksu, Jyväskylän Kenttäurheilijat
Elina Lampela, seiväs, Oulun Pyrintö
Sara Lappalainen, 1500 m, Borgå Akilles
Ilona Mononen, 3000 m esteet, Lahden Ahkera
Eveliina Määttänen, 800 m, Espoon Tapiot
Topi Raitanen, 3000 m esteet, Helsingin Kisa-Veikot
Senni Salminen, kolmiloikka, Imatran Urheilijat
Saga Vanninen, 7-ottelu, Tampereen Pyrintö

Lähde: SUL:n tiedote

Lue myös: Silja Kososelta jälleen hurja riuhtaisu – lupaava olympiakunto

Lue myös: Toni Keränen jäi Timanttiliigassa keihäskarnevaalien voittoheitosta


News content: Sport Content Oy, info@sportcontent.fi
Business: Sportpoker Oü, info@sportti.com
Image credits: Getty Images Sport

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Joko vihdoin, Valtteri Bottas?

20.07.2024 19:22:45
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Valtteri Bottakselta loistava veto

20.07.2024 17:22:04

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Livetulokset