Telinevoimistelun joukkuekisan finaalissa Pariisissa yksi oli ylitse muiden. Yleisön huomio keskittyi lajin supertähteen Simone Bilesiin.

Biles voittikin Yhdysvalloille kultaa Sunisa Leen, Jordan Chilesin, Jade Careyn ja Hezly Riveran kanssa. Hän oli aiemmin voittanut joukkuekisan olympiakullan Rio de Janeirossa 2016, mutta Tokiossa 2021 hän joutui vetäytymään kisasta henkisten ongelmien takia.ä

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Nyt Biles oli henkisessä tasapainossa. Jälki olikin sen mukaista.

Hän antoi ymmärtää, että touhu olisi nyt rennompaa kuin aiemmissa olympialaisissa.

– Vuonna 2016 meidät oli luotu voittamaan olympiakultaa. Silloin sanoimme toisillemme koko ajan, että voitamme kultaa. Ja voitimme myös. Nyt olen paljon vanhempi ja huomattavasti kokeneempi. Olemme täällä pitämässä hauskaa ja nautimme siitä, mitä teemme, Biles kommentoi.

Pohjevaivakaan ei estänyt Bilesia voimistelemasta.

– Meillä on kivunhallinta kunnossa. Kun tuonne pääsee, niin adrenaliinia virtaa ja tytöt ovat tukenani. En paljoa ajatellut vammaani, hän totesi.

Bilesille olympiakulta oli uran viides. Hän oli voittanut neljä kultaa Riossa 2016.

Kaikkiaan Bilesilla on 38 MM- tai olympiamitalia ja todennäköisesti mitaleita tulee hänelle Pariisista vielä lisää. Hän ei kuitenkaan välitä mitalien lukumäärästä.

– En ole googlettanut sitä. En laske niitä enkä pidä tilastoa. Menen vain tekemään sen, mitä pitää tehdä ja nautin siitä, mitä teen. Ainoastaan se merkitsee minulle.

Jostain syystä Biles myös riisui kultamitalinsa kaulastaan lehdistötilaisuudessa. Muut kultamitalistit eivät niin tehneet.

Biles on telinevoimistelun supertähti. Monille hän on idoli siitäkin syystä, että on puhunut henkisistä ongelmistaan avoimesti. Biles on tuonut esiin myös lajin epäkohtia, kuten seksuaalista ahdistelua, josta hänellä itsellään on karmeita kokemuksia.

Biles antoi lajia harrastaville lapsille lehdistötilaisuudessa kannustusta.

– Yrittäkää ihmeessä. Varmistakaa, että teillä on hauskaa, jotta voisitte tehdä isoja asioita. Kun olette mentaalisesti ja fyysisesti tasapainossa, voitte unelmoida mistä tahansa, hän ilmoitti.

Teksti: Otto Palojärvi, Pariisi

Lue myös:Suomen olympiatoivon vaisuuden syy selvisi: koronatartunta

LUE MYÖS: Analyysi: Edmonton Oilersilla on dilemma nimeltä ykkösmaalivahti (Siniviiva.fi)