Suomalaisia Parisiin olympiakisoissa säväyttänyt rullalautailija Heili Sirviö on saanut melkoisen kunnianosoituksen.
Sirviö on kutsuttu mukaan X Games-kutsukilpailuun, joka on rullalautailun arvostetuin tapahtuma. X Gamesiin pääsee vain lajinsa 12 parasta.
X Games järjestetään syyskuussa Japanissa Tokion lähiökaupungissa Chibassa. Tapahtuma kerää kymmeniä miljoonia katsojia ympäri maailman, joten Sirviö saanee yhtä paljon julkisuutta kuin olympialaisissa.
X Gamesissa Sirviölle lienee luvassa myös mukavasti palkintorahaa. Hänen perheensä on sijoittanut valtavasti rahaa Heilin rullalautailu-uraan ja tilipäivät alkavat nyt koittaa.
Samaan aikaan Suomessa tehdään niin sanotusti huippu-urheilun omia maaleja, kun Sirviöltä on evätty suoria henkilökohtaisia siitä syystä, että hän on vasta 13-vuotias. Sirviö saattaakin siirtyä Australian edustajaksi aivan ymmärrettävistä syistä.
Sirviö on asunut 5-vuotiaasta saakka Australiassa. Pariisin olympialaisissa hän antoi haastattelut suomalaismedialle englanniksi.
Lue myös:Tämä tilasto kertoo Suomen olympiaurheilun surkeudesta kaiken