Pariisin paralympialaisissa on nähty kohu, kun yhdysvaltalainen parapyöräilytähti Oksana Masters sai moitteet järjestäjiltä.
Masters oli kiinnittänyt Ukraina-sydäntarran kypäräänsä, mutta kisajärjestäjän edustaja käski Mastersia peittämään sen.
- Se todella suututti minua. Se oli vain lisää öljyä tuleen. Vain siksi, että joku pystyi peittämään tarrani, se ei peittänyt tultani ja sitä voimaa, joka minulla oli sisälläni.
- Mutta rehellisesti sanottuna se oli loistava polttoaine, ja sen sijaan että olisin turhautunut siihen, se vain motivoi minua entistä enemmän.
On epäselvää, miksi järjestäjä käski Mastersin peittämään tarransa.
- Se oli aivan lähtöportilla. Siinä ei ollut mitään, se oli vain sydämen muotoinen. Ja se oli vain yksi virkamiehistä lähtörampilla, ja ymmärrän miksi.
- Se oli haastavaa, koska Ukrainassa syntyneenä, amerikkalaisena urheilijana ja Yhdysvaltain kansalaisena minusta tuntuu, että lähtölinjan voima edustaa kaikkia osia sinusta ja sitä, mistä olet kotoisin.
35-vuotias Masters syntyi Ukrainassa adoptoitiin ukrainalaisesta orpokodista ja tuotiin Yhdysvaltoihin 7-vuotiaana. Hän on voittanut jo kaksi kultamitalia Pariisissa. Yhteensä naisella on kymmenen paralympiakultamitalia, seitsemän -hopeamitalia ja kolme -pronssimitalia.
Lue myös: Myös Amanda Kotaja toi Suomelle mitalin
Tweet